Ei tikkua ristiin

Nyt minulle kävisi huonosti, jos olisin Roomassa.

Roomassa nimittäin on iso riski joutua työntämään kätensä Totuuden suuhun (Bocca della verità). Nyt en selviäisi, jos testiin joutuisin. Muinaisilla käynneilläni olen selviytynyt - sydän kurkussa.

Puhuin eilen pitkät pätkät pötyä, lööperiä, muunneltua totuutta, perättömiä, puppua, fiktiota narrasin, huijasin, johdin harhaan, juksasin jne - rakkaalla puuhalla on monta nimeä.

Selostin vakuuttavalla rintaäänellä, että kirjoitustyöni on edennyt suotuisasti ja olen jo aika pitkällä. Pieni valkoinen (harmaa, kirjava?) valhe, sillä en ole vielä tikkua ristiin asian hyväksi pistänyt. Mutta kohta pistän.

"Valehtelijan tavoitteena on vain viehättää, ilahduttaa ja tuottaa mielihyvää. Hän on sivistyneen yhteiskunnan peruspilari."  (Oscar Wilde)

(William Wyler:  Loma Roomassa / Roman Holiday 1953 // Audrey Hepburn, Gregory Peck)

Poseeraus

Sanovat, että osaan poseerata. Etta onnistun valokuvissa turhankin hyvin.

Tämä luo suorituspaineita, kun perjantaina joudun menemään valokuvattavaksi.

Sitä tässä vaan kokeilen, millainen olisi vaikuttava ja uskottavuutta parantava kuva. Ensin katsoin, että peukalo olisi hyvä mennä leuanmyötäisesti ja muut sormet olisivat tiiviisti vierekkäin leuan alla. Mutta hylkäsin asetelman. Siinä pitäisi olla nenä pystyssä ja pää liian takakenossa, jotta sormet näkyisivät.

Olisiko parempi leuka peukalon ja etusormen välissä? Vai ehkä etusormi pystyssä pitkin poskea ja muut sormet nyrkkinä leuan kärjen edessä ja peukalo alla? Siinä keskisormen nivel ulottuisi melkein alahuuleen. Se antaisi aika mietteliään vaikutelman. Pää olisi alakenossa, jolloin katse voisi tulla silmälasien ylitse.

Entä kaikki sormet vierekkäin poskella ja leuka kämmenellä? Se taitaisi olla liian naisellinen, haaveellinen. Siinä pää olisi kallellaan ja katse kohti taivaita. Liian boheemi!

Tätä pitää vielä miettiä. Ettei menisi maine.

                                                          ( Kuva:  Eero Järnefelt)

Arkipäivän logistiikkaa

Joulu loppui. Otin siis ulko-ovesta joulukranssin pois ja vein sen ullakolle koristelaatikkoon odottamaan seuraavaa joulua. 

Koristelaatikosta otin mukaan pääsiäistipun. Nyt on ehkä vielä liian aikaista ripustaa tipu ulko-oveen, joten ripustin sen väliaikaisesti eteisen avaintaulun koukkuun. Siitä se on helppo muistaa siirtää oveen sopivana ajankohtana. 

Nyt minun ei tarvitse pääsiäisen alla kiivetä erikseen tipua varten ullakolle. Homma hoitui kertakäynnillä. Pääsiäisen jälkeen sitten tipu takaisin ullakolle ja vappuviuhka mukaan. Arkipäivän rientoja järkeistävää logistiikkaa.

 

Kunniaton teko

Kirjahyllyssäni on muutamia auki leikkaamattomia vanhoja kirjoja. Mieli tekisi leikata, mutta ei oikein kehtaa. 

Minulla oli joskus vanha koristeellinen paperiveitsi, mutta en löydä sitä. Sillä ehkä paremmin kehtaisi tunkeutua koskemattomalle alueelle. 

Leikkaamisen houkutus kävi ylivoimaiseksi kuvassa näkyvän kirjan kohdalla. Jotenkin kuitenkin tuntui häpeälliseltä tunkeutua muovisella mainospaperiveitsellä 75 vuotta turmeltumattomina säilyneiden sivujen puhtauteen. 

Olisi Hellaakoski ansainnut arvostavamman kohtelun.

 

Niin kuin pitääkin

Kamala painajaisuni: 
Oli tullut kesä. Valo häikäisi silmiä. Helteessä en jaksanut mitään. Minulla ei ollut kenkiä ja maa poltti. Järven vesi oli sotkuista.

Tästä en selviä. 

Onneksi herätessä kaikki oli taas niin kuin pitääkin. Ulkona maa oli musta ja satoi ja oli pimeää. 

Sängyn vieressä oli reinot ja harvinaisen sopiva kirja pöydällä.

 

Jos mikään muu ei auta niin runous on lohtu arkipäivän pelottaviin tulevaisuudennäkymiin. 


(Tua Forsström valittiin 2019 Ruotsin akatemian eli ns. Nobel-komitean jäseneksi ensimmäisenä Suomen kansalaisena.)

 

Ei niin saisi käyttäytyä

Tuntui kuin olisin väärinkäyttänyt minulle tarjotun mahdollisuuden. Se on melkein sama kuin olisin pettänyt kaverin luottamuksen. 

Siinä vaan seisoin hölmönä paljain jaloin laiturilla mutta en uskaltanut kylmään veteen. Enkä edes huolinut kaljatölkkiä, kun on varpaassa se kihti. 

Ei niin saisi saunareissulla käyttäytyä.

 

"Ei saa unta" kun "miettii pulmaa"

Tant Agnetan vuosikymmeniä sitten lähettämä kortti on taas ajankohtainen vuodenajan ja päähenkilöiden osalta. Vain ilmastonmuutoksen vaikutukset näyttäytyvät nyt harmillisen epäromanttisina piirteinä maisemassa. 

Kortissa on pätkä Viktor Rydbergin (1828 - 95) pitkästä runosta Tomten. Rydberg on kovin huonosti tunnettu Suomessa. Valter Juva aikoinaan suomensi Tontun. Liitän käännöksen tähän.  

"Pakkasyö on, ja leiskuen / pohja loimuja viskoo. / Kansa kartanon hiljaisen / yösydänuntaan kiskoo. / Ääneti kuu käy kulkuaan, / puissa lunta on valkeanaan, / kattojen päällä on lunta. / Tonttu ei vaan saa unta." 

Yllättäen löysin vanhan suomenkielisen Rydberg-kortin, josta käy ilmi, että kortteja on ollut 10-osainen sarja. Liitän mukaan kortin runon myös alkukielellä. Wikistä löytyy kiinnostuneille koko runo molemmilla kielillä ("Rydberg Tomten / Tonttu"). Samalla toivotan blogin lukijoille Rydbergin runon filosofian mukaista joulumieltä.  

"Genom en springa i ladans vägg, / lyser månen på gubbens skägg, / strimman på skägget blänker, / tomten grubblar och tänker."

 

Väärä suositus?

Istuimme iltaa kahdestaan, neiti B. ja minä. Tunnelma oli apeahko, sillä hänelle oli tullut huonoja uutisia. Vanhasta muistista yritimme pelata lohdutukseksi erän shakkia, kun emme parempaakaan keksineet. Ei se sujunut.  

Neiti B. kertoi kysyneensä Alkon myyjältä suositusta, mikä viini sopisi nautittavaksi eksistentiaalisessa kriisissä. 

Taisi puhua muunneltua totuutta, sillä viini oli oikein hyvää. Ei kai sen kuuluisi olla?

 

(Kuva:  Jean Beraus - 1908)

 

Että pitikin

Matkustin paikallisjunalla keskustasta Ilmalaan. Matka sujui rattoisasti, mutta Pasilan kohdalla muistui mieleen, että tässä kuuluisi perinteen mukaisesti avata eväskäärö. 

Ilmalasta juna jatkoi lentoaseman suuntaan. Tuntui, että mieluummin jatkaisin sinne. Aseman pitkät portaat harmittivat. Ylhäällä hengästytti. Kunto heikentynyt? Sillalla tuntui myrskytyyli, melkein lentoon lähdin. Harmin häivähdys tuli siitä, että autoni on jo talviteloilla. Helpompi olisi ollut tulla omalla autolla, olisin välttänyt portaat ja myrskyt. 

Vasta Ylen linkkitornin lähestyessä iski pakokauhu. Kaikkeen minäkin suostun!

Isänmaan ilmeitä

Eilen, itsenäisyyspäivänä, kävelin kotiin Töölöntorille tavallisuudesta poikkeavaa reittiä Kampintorin kautta. Halusin näin välttää kohtaamisen Töölössä marssivien natsikulkueiden kanssa. 

Kampintoria en mitenkään voi ohittaa vilkaisematta erästä muistorikasta ikkunarivistöä, Antikvaarista kirjakauppaa. Siellä käytiin monet loistokkaat kirjallisuuskeskustelut, suurmestarina tiskin takana omistaja, kirjailija Pentti Holappa. 

Muistiin nousi, että siellä tapasin muutaman kerran myös toisen kirjailijan, Arvo "Stadin Arska" Turtiaisen. Isänmaan ilmeitä mietti hänkin. Isänmaallisen toiminnan päivän kunniaksi liitän tähän hänen osuvasti ajankohtaisen runonsa vuodelta 1950.