Kokemisen arvoinen

 

" Onko elämä loppujen lopuksi enempää kuin kokemisen arvoinen pettymys?"   -  Armi Ratia  

 

Huomenna uusi yritys

Hitto, tänään tuo vanhan viisaan salaneuvoksen vaatimus ei täyttynyt. Kaksi jäi puuttumaan, ehkä kolmekin – sitä kolmatta taidan itse olla jäävi arvioimaan.

Juolahti  mieleen, olisiko Goethe kelpuuttanut listalleen hyvän elokuvan, jos sellainen taidemuoto olisi hänen aikanaan ollut olemassa. Siltä osin päiväni oli kyllä onnistunut.

Huomenna sitten tähän on tuplasti satsattava! Ja viikonloppuna vielä vimmatummin. Hyvää elämää ei saa päästää moneksi päiväksi karkaamaan.

 

Yllättävältä taholta

Pitkään aikaan ensimmäinen kävely paraatipaikoilla. Varmaan puoli vuotta edellisestä. Hienolta näytti - pysynyt entisellään.

                                               (Kuva: Louis Sparre 1907:  Senaatintori Helsinki)

Esplanadia pitkin Senaatintorille, SKS:n kirjastoon, sitten Kansallisarkistoon. Säätytalon portailla toimittajia kameroiden kanssa ministereitä odottamassa. Siellä tehdään Päätöksiä.

Siinä tuli mieleen ohje, Viisas Ohje. Hieman yllättävältä taholta. 

 

P.S.  Tämä blogi on pitkään ollut huonossa hoidossa. Ei ihme, että lukijat ovat suurelta osin kaikonneet. Sen vuoksi pistän blogin toistaiseksi tauolle. Katsotaan sitten joskus myöhemmin, saanko uutta virtaa tämän parempaan hoitoon.

En aio kuitenkaan hukata tämän blogin ideaa lyhyistä sitaattilapuista ja niiden kommenteista vaan siirrän niiden julkaisun toisen blogini pidempien kirjoitusten sekaan. Ehkä harvakseltaan mutta joskus kuitenkin.

Oletan, että suuri osa tämän lukijoista tuntee myös Töölöntorin reunalta -blogin, mutta jos joku ei, tervetuloa sinne.  Tässä linkki sinne.

Hymykuopat

 

Olisihan tämä pitänyt itsekin ymmärtää!

Minulla hymykuopat jäävät piiloon parran sekaan. Kukaan ei aavista sellaisia olevankaan.

                                       (Kuva: Honore Daumier)

Elämän realiteettien taju

                                       Kuva:  Simon Glücklich Paar im Gespräch

Elämän realiteetteja ymmärtävä ohje. Vanha konsti toimii edelleen. Näin minäkin olen havainnut asian olevan, vähän kun sivusta olen seurannut ja tehnyt tarkkasilmäisiä havaintoja.

Pätee täydellisesti esim. alakerran insinööri Tarmo Y:hyn, entisen työpaikkani kreikkalaiseen vahtimestariin, kapakkakaveriini runoilija M:ään ja kesänaapuriini Jaskaan. Ja minuun.

Itsetunto

Kyllä tuntee ylemmyyttä, kun itse tietää ja muut eivät.

Minä heti osasin vastata, että tulos oli 494. Kysykää minulta vaan, kyllä minä tällaiset vanhat jutut tiedän, ei tarvitse hakea Googlesta. Muisti on terävä. Eikö teillä?

 

Luovaa ongelmanratkaisua

Illalla satoi, enkä päässyt kauppaan ostamaan jugurttia ja leipää aamiaiselle.

Yritin korvata puutteen kaurapuurolla, mutta ei se maistunut. Puuron sekaan olisi tarvittu marjoja ja hunajaa.

Aamiaispöydässä luin Muumikirjaa. Sielläkin oli aamiaisella puuroa.

Olisin tehnyt samoin, mutta pannukakkuaineksia ei ollut. Eikä vaapukkahilloa. Luovaa ongelmanratkaisutaitoa osoittaen nautin aamiaiseksi Fasupaloja. Puuron säästin.

Viisas pääsee vähemmällä

Tarkoitus oli pestä perjantaina  ikkunat. Se on harmillisen iso urakka kun on niin monta isoa ikkunaa.

Edellisenä iltana osui silmiin viisaan miehen ajatus, joka oli pätevän tuntuisesti argumentoitu. Päätin kokeilla.

 

Karhunpalvelus

Vein joulun alla naapurissa asuvalle vanhalle rouvalle käsipainot. Televisiota katsellessaan hän nostelisi painoja ja käsien voimat palautuisivat.

Nyt kävi niin, että paino lipsahti ja putosi varpaalle. Sillä jalalla ei nyt vähään aikaan kävellä.

Kävi kuin 1600-luvun La Fontainen faabelissa, jossa karhu yritti auttaa nukkuvaa isäntäänsä hätistelemällä tämän otsalle lentäneen kärpäsen. Kivi ei kuitenkaan osoittautunut viisaaksi hätistelykaluksi.

Faabeleihin kuuluu usein opettavainen loppulause. Niin tässäkin.

"Vaikka mitä parhain oli tarkoitus / ei hyväksi ole kellekään karhunpalvelus".

(Jean de La Fontaine: Karhu ja puutarhuri)

 

Liian herraskainen

Kesäkotini naapurin emäntä soitti ja kutsui hautajaisiin. Hän puhutteli minua (kuten aina) kolmannessa persoonassa: "Ehtisikö maisteri tulla mukaan - - ".

Mikä kumma siinä on, että pysyn vuosikymmenien tuttavuuden jälkeenkin jonkinlaisena muukalaisena maalaisyhteisössäni, vaikka olen täysillä yrittänyt olla yksi porukasta, ilman titteleitä. Ihan tietoisen tavoitteellisesti, kuten Jerry Rubin, yksi 60-luvun underground-kirjallisuuden tähdistä, itsensä ja kaltaisensa asemoi:

 "- - tulla vapaaksi asemista, titteleistä, nimistä, hierarkioista, normituksesta, säännöistä, rutiineista, totutuista tavoista." 

En vaan onnistu. Liian herraskainen?

  

 

(Kuva elokuvasta Hilja maitotyttö, ohj. T. J. Särkkä 1953; Saulo Haarla, Anneli Sauli)

Maallisia mietteitä

Kirkko on vaikeuksissa, koska ihmiset eivät enää pidä itseään syntisinä. Tulta ja tulikiveä tarvittaisiin taas!

Virheitä ja salailua

Selailin divarista ostamaani Marja-Liisa Vartion romaania "Hänen olivat linnut".

Kirjan ensimmäiset sanat kuuluvat näin: "Ei puhuta sitten koko asiasta." 

Oikein hyvä aloitus, täytyy tunnustaa. Antaa suuntaa tulevien sivujen odotuksille. Kun alkurivillä puhutaan vaikenemisesta, voi odottaa, että salailua on tulossa.

Silloin huomasin, että kirjan etuliepeen alta pilkistää lappu. Käsin kirjoitettu, aforistinen mietelmä kirjan tuntemattomalta entiseltä omistajalta. Se vasta mietteliääksi pistikin, vielä enemmän kuin kirjan alkurivi. Millaisessa elämäntilanteessa lähtee noin illuusioton muistiinpano? Annoin mielikuvituksen lentää.