" Onko elämä loppujen lopuksi enempää kuin kokemisen arvoinen pettymys?" - Armi Ratia
Juolahti mieleen, olisiko Goethe kelpuuttanut listalleen hyvän elokuvan, jos sellainen taidemuoto olisi hänen aikanaan ollut olemassa. Siltä osin päiväni oli kyllä onnistunut.
Huomenna sitten tähän on tuplasti satsattava! Ja viikonloppuna vielä vimmatummin. Hyvää elämää ei saa päästää moneksi päiväksi karkaamaan.
Pitkään aikaan ensimmäinen kävely paraatipaikoilla. Varmaan puoli vuotta edellisestä. Hienolta näytti - pysynyt entisellään.
(Kuva: Louis Sparre 1907: Senaatintori Helsinki)
Esplanadia pitkin Senaatintorille, SKS:n kirjastoon, sitten Kansallisarkistoon. Säätytalon portailla toimittajia kameroiden kanssa ministereitä odottamassa. Siellä tehdään Päätöksiä.
Siinä tuli mieleen ohje, Viisas Ohje. Hieman yllättävältä taholta.
En aio kuitenkaan hukata tämän blogin ideaa lyhyistä sitaattilapuista ja niiden kommenteista vaan siirrän niiden julkaisun toisen blogini pidempien kirjoitusten sekaan. Ehkä harvakseltaan mutta joskus kuitenkin.
Oletan, että suuri osa tämän lukijoista tuntee myös Töölöntorin reunalta -blogin, mutta jos joku ei, tervetuloa sinne. Tässä linkki sinne.
Olisihan tämä pitänyt itsekin ymmärtää!
Minulla hymykuopat jäävät piiloon parran sekaan. Kukaan ei aavista sellaisia olevankaan.
(Kuva: Honore Daumier)