Kuin houkka huoletonna olin elänyt. Ei mitään väliä pikkuseikoilla.
( Eero Järnefelt: Isäntä ja rengit 1893, osa)
Tilanne muuttui, kun luin "Joutilaan mietteitä", (Yoshida Kenko 1283 - 1359). Kirjasta sain tärkeän tiedon, että yksi asia minulla on täsmälleen samalla tavalla kuin Kungfutsella (ja Japanin keisarilla myös, mutta sillä ei ole niin väliä). Kompassilla vielä varmuuden vuoksi katsoin, että en erehdy. Nyt voin nukkua yöni vielä tavallistakin paremmin.
Tyhmyys on ajattelun moottori, sillä viisautemme kasvaa toivottomissa yrityksissä saada ote itsestään.
Pitäisikö uskoa? Olisiko sittenkin niin, että tyhmyys jää päälle?
Kesällä näytettiin kuvia kuuhun laskeutumisesta. Siitä tuli puoli vuosisataa.
Puhe kääntyi astronauttien suojapukuihin. Pelekäävät että siellä kasvaa nokkosia, arveli naapurin pikkupoika kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Uusi näkökulma vanhaan kokemusperäiseen tietoon kuun (ja varsinkin kuutamon!) vaarallisuudesta.
