keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Arkinen moraalidilemma

Ei kai se kovin paha synti ole, jos fuskaa pikkuisen pasianssissa? Kun peli kerrankin menee läpi, tulee hyvä mieli mutta kukaan ei kärsi.




perjantai 20. huhtikuuta 2018

Kyllä sen jo huomaa

Kävelin hämyisessä yössä Ullanlinnasta Kapteeninkadulta Töölöntorille. Sepänpuistossa kuului jo yölintu, Vanhan kirkon puistossa toinen. Temppeliaukion kallioilla istui ihmisiä yöpiknikillä. Toivoin, että Eliten puistoterassi olisi ollut auki. Olisin poikennut.

Ilma tuoksui keväälle. Oli toisella tavalla pimeä kuin vielä äskettäin; valoisammin pimeä. Ei ollut tarpeen enää kiirehtiä askeleita.

Kyllä sen jo huomaa, minkä Pentti Saarikoski puki runokuvaksi. 

 

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Uusi uljas

"Uusi uljas maailma" on pirullinen satiiri politiikan kaikenkattavasta tolloudesta ja tuhovoimasta. Kirjan ilmestymisestä on kulunut jo 85 vuotta. Eikä mikään ole muuttunut.

Aldous Huxleyn kirjan motto on peräisin Nikolaj Berdjajevilta. Näin kuuluvat nuo kuuluisat sanat:


Pitäisikö uskoa? Ymmärränkö ollenkaan?  Piruilua? Ironiaa? Että utopiat ovat muka toteutettavissa? "Elämä kulkee utopioita kohti" Vai tarkoittiko hän dystopiaa mutta ei osannut näitä sivistyssanoja?



torstai 12. huhtikuuta 2018

Aika hyvä

Kirjakaupassa oli nostettu isot pinot erilaisia menestyksen opaskirjoja keskelle pöytää. Tiedättehän nämä kukoistuksen käsikirjat.

En ostanut, en selannut. Eivät sovi minulle. Uskon enemmän Mark Twainiin: "Menestys on sattumaa."  Tai Francis Baconiin: "Menestyksen hyve on kohtuullisuus."

Joillakin kohtuullisuus on luontaista. Jopa itsekehu pidetään maltillisissa mitoissa. Siitä nimittäin voi tulla ylpeäksi.

Kuvassa yksi onnistuja. Ei ylisanoja. "Aika hyvä" on uskottava ja oikeaan osuva luonnehdinta tälle tuotteelle. Siksi menestys on mukana.





tiistai 3. huhtikuuta 2018

Pirullista

(Eeva Kilpi 1976)

(Kuva: Piru itse / Paholaisraamattu / Kungliga biblioteket, Stockholm / käsikirjoitus peräisin 1200-luvulta Böömistä)