lauantai 24. joulukuuta 2022

Väärä syyllinen

Tärkeä huomautus! Ettei väärä merikotka menettäisi mainettan lukijoiden silmissä. Väärä syyllisyys on raskas kantaa.

(Lähde: Hufvudstadsbladet 23.12.2022)

torstai 22. joulukuuta 2022

Huomenna uusi yritys


Hitto, tänään tuo vanhan viisaan salaneuvoksen vaatimus ei täyttynyt. Kaksi jäi puuttumaan, ehkä kolmekin – sitä kolmatta taidan itse olla jäävi arvioimaan.

Juolahti  mieleen, olisiko Goethe kelpuuttanut listalleen hyvän elokuvan, jos sellainen taidemuoto olisi hänen aikanaan ollut olemassa. Siltä osin päiväni oli kyllä onnistunut.

Huomenna sitten tähän on tuplasti satsattava! Ja viikonloppuna vielä vimmatummin. Hyvää elämää ei saa päästää moneksi päiväksi karkaamaan.

 


lauantai 17. joulukuuta 2022

Levoton

Pahinta melkein on se, kun joku tulee ruokakaupan kassajonossa liian lähelle. Silloin mulkaisen myrkyllisimmällä osaamallani katseella ja pörhistän itseäni ylidramaattiseen tulkintaan taipuvaisen vanhan diivan elkein.

                                                          (Aleksey Sundukov)

torstai 15. joulukuuta 2022

Likainen mielikuvitus

 

Ei kai sinulla, arvoisa lukija, ole likainen mielikuvitus?

Ei tietenkään, ei minullakaan. Eihän meissä nyt sellaista, tietenkään.. Mutta joillakin kuulemma on. Siis sellainen mielikuvitus, joka pistää arkista todellisuutta puolet paremmaksi. Sellainen, että luulevat näkevänsä kuvassa aivan villiä meininkiä vaikka ei siinä mitään erityisempää ole.

Mutta joskus väsyneenä voi lipsahtaa. Pankki lähetti minulle tänään kirjeen, jossa mainostettiin ainutlaatuisia asiakasetuja. Kirjeen välissä oli pieni kotelo. Kun sen sain käteeni, mielikuvitus iski minuunkin. – Nytpäs ovat oudon asiakasedun keksineet.

(No, valkoinen sydämenmuotoinen heijastinhan siellä sitten vain olikin mustassa kotelossa, kun tarkemmin tutkin.)


 

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Hyväksi kaikki muuttuu

Uutisissa kerrottiin, että nyt ei kannata sairastua. Sairaaloissa ei ole tarpeeksi hoitajia. Kymmeniä sairaita istuu tuntikausia odotushuoneiden tungoksessa. Potilaita ei ehditä edes siirtää ambulansseista sisään.

Onneksi meillä on valmisteilla fantastinen soteuudistus.  Olen lukenut soten suunnitteluasiakirjoista, että vuodenvaihteessa Suomeen syntyy 21 hyvinvointialuetta. Saamme maakuntahallinnon ja niihin muodostuu elinvoimayhteisöjä.

Kyllä tällaisesta kuullessaan sairaalan sängyssä makaava potilas alkaa heti voida paremmin ja odotushuoneessa tai ambulanssissa viruva potilas saa uutta voimaa. Vain 17 yötä, ja kaikki on paremmin.

Uuden hyvinvointialueen sairaalaan varmasti löytyy suuret määrät uusia innokkaita hoitajia. Vanhan systeemin uupuneet hoitajatkin takuulla virkistyvät. Jaksamisen ja sielullisen jalostumisen korulauseista tunnettu kirjailija Paul Coelho lupasi, että ”Vähän on paljon” – ja eikös heti pienellä sairaanhoitajallakin mene paremmin puutteenalaisuudessa.

(Kuva:  Honoré Daumier 1825)

 

torstai 11. helmikuuta 2021

Yllättävältä taholta

Pitkään aikaan ensimmäinen kävely paraatipaikoilla. Varmaan puoli vuotta edellisestä. Hienolta näytti - pysynyt entisellään.

                                               (Kuva: Louis Sparre 1907:  Senaatintori Helsinki)

Esplanadia pitkin Senaatintorille, SKS:n kirjastoon, sitten Kansallisarkistoon. Säätytalon portailla toimittajia kameroiden kanssa ministereitä odottamassa. Siellä tehdään Päätöksiä.

Siinä tuli mieleen ohje, Viisas Ohje. Hieman yllättävältä taholta. 

 


P.S.  Tämä blogi on pitkään ollut huonossa hoidossa. Ei ihme, että lukijat ovat suurelta osin kaikonneet. Sen vuoksi pistän blogin toistaiseksi tauolle. Katsotaan sitten joskus myöhemmin, saanko uutta virtaa tämän parempaan hoitoon.

En aio kuitenkaan hukata tämän blogin ideaa lyhyistä sitaattilapuista ja niiden kommenteista vaan siirrän niiden julkaisun toisen blogini pidempien kirjoitusten sekaan. Ehkä harvakseltaan mutta joskus kuitenkin.

Oletan, että suuri osa tämän lukijoista tuntee myös Töölöntorin reunalta -blogin, mutta jos joku ei, tervetuloa sinne.  Tässä linkki sinne.


keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Kaksi tuhannesta

 


Tunnustan, minä olen toinen noista Szymborskan runon kahdesta omituisesta. Vai onkohan Wislava laskenut alakanttiin? Luulen, uskon, toivon, että kolme on lähempänä totuutta. On sen suuntaista havaintoa kertynyt...

Mutta sitten toisaalta:  - Mitenkä sinusta pääsi tuollainen tulemaan, irvisteli kerran eräs insinööri.  - Kun isäskin oli ihan järkimies...

 

                      (Runo: Wislava Szymborska / kuva: Gary Bunt - 1957)

perjantai 15. tammikuuta 2021

Hanki ja jää

Zachris Topeliuksen syntymän vuosipäivän (12. tammikuuta 1818) kunniaksi Helsinkiin satoi lunta ja tuli hirmupakkanen. Eipä ole aikoihin ollut.

Topeliuksen aikana kaikki oli toisin, asenteita ja arvostuksia myöten. Muuttuneiden aikojen mielessä pitämiseksi valitsin tähän syntymäpäiväonnitteluun talvisia tekstejä ja kuvia satusedän tuotannosta.

Hyytävän kylmää on kansakoululapsilla. Palelee Topeliusta itseäänkin takan ääressä leipää käristellessä palttoo päällä ja töppöset jalassa.

Kuvat: 

1 Lukemisia lapsille II s. 48 / suom. Viljo Tarkiainen & Valter Juva

2 Läsning för barn V  s. 39 / kuva Venny Soldan-Brofeldt

3 Museovirasto / Historiallisia kuvia 

 



 

perjantai 8. tammikuuta 2021

Ettei pääsisi unohtumaan

 

"America.  Look what's happening out in the streets"

USAn kongressin viime yön tapahtumien jälkeen tarvitaan yksi uusi kuva tähän musiikkivideoon. Ettei pääsisi unohtumaan!   (Volunteers / Jefferson Airplane  - 1969)   -  linkki YouTubeen  tässä

 

                                            (Kuva: Sand Sculpture Lincoln / Damon Langlais)

Jefferson Airplane:  Grace Slick / Paul Kanter / Marty Balin / Jorma Kaukonen / Jack Casady / Vierailijat: Jerry Garcia / Stephen Stills

maanantai 4. tammikuuta 2021

Oikeilla jäljillä?

 Jotenkin osittain oikeilla jäljillä taisi tämä Erkon suvun ensimmäinen ennustuksissaan olla.