Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Koulussa opittu

Ruotsinkielinen wanharouva, jolla on hieman "hoono soomi", ihmetteli kuuluvalla äänellä juhlapöydän salaatin oliiveista, että onkohan niissä kiveksiä.

Juhlaväkeä siinä ympärillä salaa hymyilytti, joku taisi tirskahtaakin. Hyvin oli säilynyt jo muinoin koulussa opittu tapa reagoida tähän huumorityyppiin. Minullakin heti muistui mieleen, kun luokkatoverini Jorma H. puhui esitelmässään "organismista" mutta jotenkin sanasta lipsahti pari kirjainta pois.

(Matt Groening: Koulu on yhtä helvettiä / Tammi 1992)


 

torstai 4. huhtikuuta 2019

Kaikki ennallaan

Taitaa olla vaalit tulossa. Mainoksia ainakin on joka puolella, jopa minun eteiseni lattialla, vaikka postiluukussa on kielto. Kaksi puoluetta kunnostautuu tässäkin. Tietysti juuri ne, jotka ovat minun suosikkilistallani viimeisinä.

Kuvassa vaalimainontaa 70 vuoden takaa. Onko mikään muuttunut? Nimet hieman, asenteet tuntuvat tutuilta. 

 

torstai 12. huhtikuuta 2018

Aika hyvä

Kirjakaupassa oli nostettu isot pinot erilaisia menestyksen opaskirjoja keskelle pöytää. Tiedättehän nämä kukoistuksen käsikirjat.

En ostanut, en selannut. Eivät sovi minulle. Uskon enemmän Mark Twainiin: "Menestys on sattumaa."  Tai Francis Baconiin: "Menestyksen hyve on kohtuullisuus."

Joillakin kohtuullisuus on luontaista. Jopa itsekehu pidetään maltillisissa mitoissa. Siitä nimittäin voi tulla ylpeäksi.

Kuvassa yksi onnistuja. Ei ylisanoja. "Aika hyvä" on uskottava ja oikeaan osuva luonnehdinta tälle tuotteelle. Siksi menestys on mukana.





tiistai 30. tammikuuta 2018

Ollako vai eikö?



Selailin Hamletia etsiäkseni sitaattia erääseen tulevaan esitykseen. Kuinka ollakaan, eksyin klassikkokirjan innoittamana kotimaiseen pakinataiteeseen. 

 



Uuden Suomen "Olli" teki syvämietteisestä Hamletin monologista oman eksistenssifilosofisen muunnelmansa jo 1940-luvulla. (Tätä en kuitenkaan siteeraa tulevassa esityksessäni.)