Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiede. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiede. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. joulukuuta 2020

Suomalainen

 

Tiedän, tämä on tuttu runo, liiankin tuttu. Mutta on se toistamisen arvoinen näin itsenäisyyspäivän jälkitunnelmissa.

Mutta onko aika ja sen myötä suomalainen klisee muuttumassa? Siitä tuli taas viitteitä, kun katselin uudistettua presidentin itsenäisyyspäivän juhlaohjelmaa. Siellä oli pääosassa taide, ei pönötys.

Tätä lisää tulevinakin vuosina, presidentti ja YLE!  Suomalaisuus elää ja kukoistaa, jos taide, tiede, kulttuuri ja monipuolinen osaaminen saavat kukoistaa.

On toki viitteitä karvat korvilla ähkymisestä ja paluusta Impivaaraan, mutta optimisti sopii olla. Voiko tässä olla koronaepidemian myönteinen sivuvaikutus?
 

maanantai 18. helmikuuta 2019

Kaikki muuttuu


Kaverini A. R. oli kuuteenkymmeneen ikävuoteen asti melkein absolutisti. Sitten hän luki jostakin, että lasillinen punaviiniä päivässä on terveellistä. Hän otti ohjeen omakseen ja on ollut uuteen elämätapaansa tyytyväinen.

Nyt hän arveli, että vielä tulee sekin päivä, jolloin saamme kuulla, että tupakka se vasta terveellistä onkin.



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Mikä helpotus!


Myytti purettu:   
"Kielteiset ajatukset eivät aiheuta syöpää. Tutkimusten mukaan masennus ei aiheuta syöpää eikä positiivisuus pelasta siltä."  (Lähde: tiede.fi)


Mikä helpotus. Voin siis rauhassa murjottaa.

(Kuva: Stefan Bremer)