Hyviä neuvoja halvalla

Etsin tietoa vanhojen kirjojen kunnostamisesta. Uusi sidonta olisi paikallaan, kun arvoteoksesta on kansi irtoamassa. Siinä on sentään merkkimiehen nimikirjoitus.

Törmään monenlaisiin ohjeisiin. Jokanaisen niksikirja (1951) ei anna ohjetta siihen, mitä etsin, mutta alkaa tuntua, että minun kaikki kirjani kaipaisivat siinä selostettua käsittelyä.

 

 

Harvinaisen mukava mies

Istuttiin pitkää iltaa pikkuserkun kanssa Vaasassa. Edellisestä kunnon tapaamisesta olikin jo melkein 40 vuotta.

Sanoi, että ei ole lukenut yhtään romaania sen jälkeen kun koulusta pääsi. Runoja vielä vähemmän, ellei iskelmiä lasketa. Hänellä - jumppamaikalla - on aika kulunut muuhun.

Meinasin ensin sanoa, että minä en ole urheillut sen jälkeen kun koulusta pääsin, mutta annoin olla. Olenhan minä, jos kävely lasketaan. Ja keihäänheitto.

Hyvin tultiin juttuun. Harvinaisen mukava mies. Ihmettelin, että puhui runoista vähän kuin Majakovski. Minä en osannut puhua urheilusta yhtä oivaltavasti.

                         (Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa, suom. Arvo Turtiainen)


 

 

Voisin ruveta

Mikä oraakkeli Pentti Saarikoski olikaan jo vuonna 1971.

 

Kävin Amos Rexissä. Juuri sellaisen asenteen museoksi voisin ehkä ruveta. Ateneumiksi tai Sinebrychoffiksi olisin penseämpi. Kiasma menettelisi.

 

 

 

Ihan silkasta kunnioituksesta

En ole vielä käynyt sisällä uudessa keskustakirjasto Oodissa, vaikka vierestä olen kävellyt ja kaihoten katsellut.

En halua ensikäynnilläni kulkea ruuhkaisessa virrassa. Sitten kun menen, pitää kulkea arvokkaasti, pitää olla tilaa pysähdellä, viipyä, nauttia. Ihan silkasta kunnioituksesta.

Sen sijaan olen lukenut oodeja. Parhaat kirjoitti Horatius (Quintius Horatius Flaccus (65 e.Kr - 8 e.Kr). Samassa kirjassa olisi myös "epoodeja", mutta ne jätän toiseen kertaan. 

Ihme tapahtui

200 vanhaa arvokasta kirjaa oli kyydissä kun kesän lopulla palasin maalta Helsinkiin. Perinnöksi saatuja, ja lisää on tiedossa. Ongelma oli siinä, että kirjahyllyissä ei ollut tilaa yhdellekään. Ei yhdellekään! Hyllyni olivat halkeamaisillaan.

Koko syksyn olen järjestellyt hyllyjä. Ja ihme tapahtui: nyt kaikki tulokkaat ovat löytäneet paikan hyllystä mutta kierrätykseen poistin vain 39 vanhaa kirjaa. Matemaatikot, selittäkääpä tämä! Vähän kuin olisin onnistunut neliöimään ympyrän. Kuvassa  työhuoneeni nurkkahylly.

Olo tuntuu jo nyt viisaalta, vaikka en ole ensimmäistäkään uusista lukenut.

 

Aika paha

                            (Rivien numerointi ei kuulu alkuperäiseen runoon!)

Tuttuja:  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 9, 10, 11, 15, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 24, 25, 26.

Vieraita: 12, 14, 23,

En ymmärrä:  8, 13, 16.

Aika paha!

Luovaa ongelmanratkaisua

Illalla satoi, enkä päässyt kauppaan ostamaan jugurttia ja leipää aamiaiselle.

Yritin korvata puutteen kaurapuurolla, mutta ei se maistunut. Puuron sekaan olisi tarvittu marjoja ja hunajaa.

Aamiaispöydässä luin Muumikirjaa. Sielläkin oli aamiaisella puuroa.

Olisin tehnyt samoin, mutta pannukakkuaineksia ei ollut. Eikä vaapukkahilloa. Luovaa ongelmanratkaisutaitoa osoittaen nautin aamiaiseksi Fasupaloja. Puuron säästin.

Viisas pääsee vähemmällä

Tarkoitus oli pestä perjantaina  ikkunat. Se on harmillisen iso urakka kun on niin monta isoa ikkunaa.

Edellisenä iltana osui silmiin viisaan miehen ajatus, joka oli pätevän tuntuisesti argumentoitu. Päätin kokeilla.

 

Liikuttavia löytöjä

Nelilehtinen apila tipahti esiin vanhempieni hääkuvan takaa, kun skannasin albumin kuvia. Oletettavasti se on pysynyt piilossaan vuodesta 1947 alkaen. Aiheeseen liittyvä Edith Södergranin runo löytyi äidin keräämästä runovihosta.

Jäin pitkäksi toviksi miettimään, miten nuorena hääkuvan taakse kätketyt odotukset toteutuivat.

 

Kafkan kanssa

Olen matkustanut junalla halki Pohjanmaan ja katsellut ikkunasta maisemia. 

Nyt seison lakeuden laidalla kengät savessa ja katson kauas. Yllättävä oivallus kasvaa mielessä:

- Hitto vieköön, Kafkakin on käynyt täällä.

Helsingistä 10,14

Olen lähdössä junamatkalle halki Suomen. Matkakuume on jo kohonnut, jännitys kasvaa. Olenko muistanut kaiken?

Valmistautuminen on ollut perinpohjaista. Tietoa ja kokemusta on ollut hyvin tarjolla kirjoissa ja elokuvissa. Enköhän näillä selviä!

Helpottava tieto

Helpottava tieto:  kihtiarvot ovat taas kunnossa. Lääke on auttanut. Kipu varpaassa oli aika kamala. Pariin viikkoon en päässyt kulkemaan.

Uskaltaisinkohan taas juoda oluen? Maaliskuusta asti olen ollut ilman. Uskaltaisinkohan peräti syödä silakoita? Vai menisivätkö varpaat heti pilalle?

 

Kukaan ei ymmärrä

Saunottiin, uitiin, jäähdyteltiin ja juteltiin. Minä ja kaksi mökkinaapuria. Laidunkauden lopetus minulle. Ei heille.

Puhuttiin pehmoisia, sellaisia kuin äijät yleensä. Selitin, miksi asun kaupungissa, siinä kamalassa. Miksen maalla, täällä? Eivät ymmärtäneet. Pilkkasivat hörhöksi.

Silti palaan nyt kaupunkiin ja hylkään heidät, naapuriäijät. Kesä oli tässä. Täältä tullaan, Töölöntori.

(Pirkko Saisio: Mies ja hänen asiansa)

Tuijotin tulehen

Tuijotin tulehen ja mietin. 

Joko riittää? Ehkä viikko vielä?  Kenties kokonainen kuukausi? Välillä katsoin ikkunasta. Pimeää niin kuin ei koskaan kaupungissa. Alkaa vaivata kaipuu kaupunkiin, himo. Toisaalta tietää, että tällaisessa pimeydessä ja hiljaisuudessa nukkuu hyvin ja näkee onnellisia unia.

Yhtäkkiä se on ohi

Ķesä loppui. Se tekee kipeää. Enää en nuku kukkaniityllä.

Pieniä kukkia on vielä, suuret kuihtuivat jo. Kuvassa horsma. Tuollaisia niistä tuli, raukoista. (Aika kauniita oikeastaan, jos yrittää asennoitua, mutta kuihtuneita silti - tuoksuttomia.)

Aamu, ja tuuli kampaa ruohikot. 
Kuin ryyppy tyhjään vatsaan, 
pienten kukkien tuoksu. 
(Sirkka Turkka)

  

Kerran elämässä, jos silloinkaan

Kuusi yötä ulkona kukkaniityllä koivikon katveessa. Paossa helteisiä huoneita, mukana vain patja, tyyny ja ohut peitto. Tällaista sattuu vain kerran elämässä, jos silloinkaan.

Ei tullut karhua, ei sutta, vaikka ajatus sellaisia paikalle manasi. Perhosia tuli. Miksi elämä ei voisi aina olla kuin perhosella kesäpäivä? Tällainen luterilaisesti sopimaton ajatus tuli mieleen, kun heräämisen hämyssä katselin perhosta tyynyn vieressä kasvavassa kurjenkellossa.

Mutta eipä auttanut. Liikkeelle siitä oli lähdettävä. Pikkuisen perhosmaista oloa antoi se, että lähdin liikkeelle ilman paitaa heinänkorsi suussa.

Kuka mitäkin pelkää

Aamuyöllä kuunpimennyksen jälkeen siirsin patjan ulos niitylle. Sisällä oli liian kuuma nukkua.

Pelotti pikkuisen. Kuuntelin ääniä hämärästä metsästä. Viime talvena lähimetsässä oli nähty karhu. Kaikenlaista kuuluikin.

Päättäväisesti torjuin pelkoni. Tällainen karski mies kuin minä ei päästä mielikuvitusta laukkaamaan. Nukahdin ja nukuin hyvin aamuun asti. Herääminen kukkaniityllä oli voimakas elämys. Pitkät valkoiset koivut kasvoivat holvina taivaisiin. Ehkä ripaus panteismia?

Kun kerroin yöstäni naapurille, hän ihmetteli, enkö pelännyt. En toki, valehtelin. Mitä pelkäämistä siinä nyt olisi.

Punkkeja, hän valisti minua tietämätöntä.

Luulen ymmärtäväni.

"Paavo Haavikon runoista vaikuttuu siinä määrin, että häntä luulee ymmärtävänsä."

Juuri noin. Päivän HS esittelee prof. Aarne Kinnusen Haavikon tuotantoa tutkivan uuden kirjan nimeltä Korskea monisielu. 88-vuotias professori on näköjään edelleen uudistumiskykyinen. Aiemmin hän on tutkinut draamaa, proosaa ja estetiikkaa, ei lyriikkaa.


Haavikko on ollut minullekin kiusallisen hankala. Kaikille varmaan, näin luulen. Testasin itseäni satunnaisotoksella. Osui tämä:

                                                            (Talvipalatsi, 6. runo)

Uskon ymmärtäväni, melankolisella mielenlaadulla. Koristelen sitaattikuvan leikkisän näköisellä fontilla, jotta se ei tuntuisi liian murheelliselta. Toisessa kohdassa hän puhuu vanhoista naisista. Sitä kohtaa en tunne ymmärtäväni. En siteeraa, se ei hyötyisi koristelusta eikä melankolisesta mielenlaadusta. 

Vanha ankeuttaja

Luvassa on viikko trooppista hellettä. Ja tähän sekaan vielä televisio täynnä jalkapallokilpailuja ja kamalia presidenttejä kylässä Helsingissä. Ingmar Bergmanin 100-vuotisjuhlalle ei riitä huomiota.

Vanha ankettaja ei siedä sellaista.  On siis aika iskeä ja muistuttaa lukijoita asioiden oikeasta tolasta. Hyvää syksyn jatkoa!

 

(Suomen kansan vanhat runot / SKVR-tietokanta)

Hienotunteisesti konditionaalissa

Käki kukkui metsässä joka päivä niin kauan kuin kauniita ilmoja riitti. Mutta juhannusaattona tuli loppu. Se teki surulliseksi.  Tuntui, että kesä on ohi.  

Onneksi löytyi selitys.  Pakinamestari Bisquit kertoi (hienotunteisesti konditionaalissa), mistä oikeasti oli kyse.

Unelmat ja todellisuus

Luin Viisikon. Sitä kun iso mieskin välillä kaipaa paluuta elämään, jossa riittää seikkailuja, jännitystä ja herkullisia eväitä.

Luin Viisikot kesällä 1963. Niiden vaikutuksesta seikkailun siemeniä näkyi joka puolella. Outo ukko käveli yöllä Tellervonkatua Tuomiojärven suuntaan. Varmaan hämärissä puuhissa. Anteron ja Tuomon kanssa lähdimme salaa seuraamaan. Entä outo lappu, joka löytyi maasta Tourulan tehtaan portilta? Siinä oli osoite. Varmaankin rosvojen viesti. Lähdimme kytikselle.

Äiti kyllä kääri eväsleipiä voipaperiin. Ihan Viisikon eväiden tasolle ne eivät yltäneet, mutta ei se mitään. Juustovoileipä ja suolakurkkuviipaleet oli suosikkini.

Tänään lähdin Viisikon jälkitunnelmissa ajamaan Orivedelle. Aavistus odottavasta seikkailusta pyrki esiin mutta takelteli. Eikä tullut edes evästä matkaan.

Nesteen bensa-asemalla unelma hautautui lopullisesti. Lihapiirakka täytteillä ja kahvi. Rasvaista lötköä, ketsupilla oli maku peitettävä.

Täytyy kai lopettaa tämä Viisikoiden lukeminen, vaikka niitä olisi iso pino kesäkodin hyllyssä. Inhorealismi  olisi tyylilaji nykyajan kokemuksiin.

Tekisi mieli eksyä

Paras kaupunki eksymiselle on Rooma. Olen kokeillut monta kertaa - puhun siis kokemuksen syvällä rintaäänellä. Roomassa eksymällä löytää loputtomasti ihmeellisiä asioita.

Lontookin kelpaa, samoin Berliini. Istanbul oli hyvä mutta vähän pelottava. Pariisista en tiedä, siellä en ole koskaan eksynyt, sillä olen joutunut kulkemaan valtaväyliä.

Harmi, että Helsingissä en enää mitenkään onnistu eksymään, sillä olen käynyt jokaisessa kolkassa. Nyt olisi hyvä hetki eksyä, näin keväällä eksymiskokemus olisi suloisimmillaan.

(Pentti Saaritsa: Arvatkaa kuka? / Veijo Meren 70-vuotisjuhlakirjassa "Totta kuin mikä" / Otava1998)

Pakkauksen sisältö

Asiat voi tietysti nähdä monesta näkökulmasta. Joskus kuitenkin iskee halu vängätä vastaan, kun menee liian hankalaksi. 

Mutta kukapa Paavo Haavikolle olisi pärjännyt vänkäämisessä. Ja kun tarkemmin tutkailee, siinä taitaa olla tolkkuakin.

 

(Paavo Haavikko: Puiden ylivertaisuudesta / Art House 1993)

 

Arkinen moraalidilemma

Ei kai se kovin paha synti ole, jos fuskaa pikkuisen pasianssissa? Kun peli kerrankin menee läpi, tulee hyvä mieli mutta kukaan ei kärsi.

 

Kyllä sen jo huomaa

Kävelin hämyisessä yössä Ullanlinnasta Kapteeninkadulta Töölöntorille. Sepänpuistossa kuului jo yölintu, Vanhan kirkon puistossa toinen. Temppeliaukion kallioilla istui ihmisiä yöpiknikillä. Toivoin, että Eliten puistoterassi olisi ollut auki. Olisin poikennut.

Ilma tuoksui keväälle. Oli toisella tavalla pimeä kuin vielä äskettäin; valoisammin pimeä. Ei ollut tarpeen enää kiirehtiä askeleita.

Kyllä sen jo huomaa, minkä Pentti Saarikoski puki runokuvaksi. 

 

Uusi uljas

"Uusi uljas maailma" on pirullinen satiiri politiikan kaikenkattavasta tolloudesta ja tuhovoimasta. Kirjan ilmestymisestä on kulunut jo 85 vuotta. Eikä mikään ole muuttunut.

Aldous Huxleyn kirjan motto on peräisin Nikolaj Berdjajevilta. Näin kuuluvat nuo kuuluisat sanat:

Pitäisikö uskoa? Ymmärränkö ollenkaan?  Piruilua? Ironiaa? Että utopiat ovat muka toteutettavissa? "Elämä kulkee utopioita kohti" Vai tarkoittiko hän dystopiaa mutta ei osannut näitä sivistyssanoja?

Aika hyvä

Kirjakaupassa oli nostettu isot pinot erilaisia menestyksen opaskirjoja keskelle pöytää. Tiedättehän nämä kukoistuksen käsikirjat.

En ostanut, en selannut. Eivät sovi minulle. Uskon enemmän Mark Twainiin: "Menestys on sattumaa."  Tai Francis Baconiin: "Menestyksen hyve on kohtuullisuus."

Joillakin kohtuullisuus on luontaista. Jopa itsekehu pidetään maltillisissa mitoissa. Siitä nimittäin voi tulla ylpeäksi.

Kuvassa yksi onnistuja. Ei ylisanoja. "Aika hyvä" on uskottava ja oikeaan osuva luonnehdinta tälle tuotteelle. Siksi menestys on mukana.

 

 

Helsingissä tänään

 

 (Kuva: Emerico Imre Toth)

Pirullista

(Eeva Kilpi 1976)

 

(Kuva: Piru itse / Paholaisraamattu / Kungliga biblioteket, Stockholm / käsikirjoitus peräisin 1200-luvulta Böömistä)