Ei tullut karhua, ei sutta, vaikka ajatus sellaisia paikalle manasi. Perhosia tuli. Miksi elämä ei voisi aina olla kuin perhosella kesäpäivä? Tällainen luterilaisesti sopimaton ajatus tuli mieleen, kun heräämisen hämyssä katselin perhosta tyynyn vieressä kasvavassa kurjenkellossa.
Mutta eipä auttanut. Liikkeelle siitä oli lähdettävä. Pikkuisen perhosmaista oloa antoi se, että lähdin liikkeelle ilman paitaa heinänkorsi suussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti