Kuka mitäkin pelkää

Aamuyöllä kuunpimennyksen jälkeen siirsin patjan ulos niitylle. Sisällä oli liian kuuma nukkua.

Pelotti pikkuisen. Kuuntelin ääniä hämärästä metsästä. Viime talvena lähimetsässä oli nähty karhu. Kaikenlaista kuuluikin.

Päättäväisesti torjuin pelkoni. Tällainen karski mies kuin minä ei päästä mielikuvitusta laukkaamaan. Nukahdin ja nukuin hyvin aamuun asti. Herääminen kukkaniityllä oli voimakas elämys. Pitkät valkoiset koivut kasvoivat holvina taivaisiin. Ehkä ripaus panteismia?

Kun kerroin yöstäni naapurille, hän ihmetteli, enkö pelännyt. En toki, valehtelin. Mitä pelkäämistä siinä nyt olisi.

Punkkeja, hän valisti minua tietämätöntä.

Luulen ymmärtäväni.

"Paavo Haavikon runoista vaikuttuu siinä määrin, että häntä luulee ymmärtävänsä."

Juuri noin. Päivän HS esittelee prof. Aarne Kinnusen Haavikon tuotantoa tutkivan uuden kirjan nimeltä Korskea monisielu. 88-vuotias professori on näköjään edelleen uudistumiskykyinen. Aiemmin hän on tutkinut draamaa, proosaa ja estetiikkaa, ei lyriikkaa.


Haavikko on ollut minullekin kiusallisen hankala. Kaikille varmaan, näin luulen. Testasin itseäni satunnaisotoksella. Osui tämä:

                                                            (Talvipalatsi, 6. runo)

Uskon ymmärtäväni, melankolisella mielenlaadulla. Koristelen sitaattikuvan leikkisän näköisellä fontilla, jotta se ei tuntuisi liian murheelliselta. Toisessa kohdassa hän puhuu vanhoista naisista. Sitä kohtaa en tunne ymmärtäväni. En siteeraa, se ei hyötyisi koristelusta eikä melankolisesta mielenlaadusta. 

Vanha ankeuttaja

Luvassa on viikko trooppista hellettä. Ja tähän sekaan vielä televisio täynnä jalkapallokilpailuja ja kamalia presidenttejä kylässä Helsingissä. Ingmar Bergmanin 100-vuotisjuhlalle ei riitä huomiota.

Vanha ankettaja ei siedä sellaista.  On siis aika iskeä ja muistuttaa lukijoita asioiden oikeasta tolasta. Hyvää syksyn jatkoa!

 

(Suomen kansan vanhat runot / SKVR-tietokanta)