Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. joulukuuta 2018

Harvinaisen mukava mies

Istuttiin pitkää iltaa pikkuserkun kanssa Vaasassa. Edellisestä kunnon tapaamisesta olikin jo melkein 40 vuotta.

Sanoi, että ei ole lukenut yhtään romaania sen jälkeen kun koulusta pääsi. Runoja vielä vähemmän, ellei iskelmiä lasketa. Hänellä - jumppamaikalla - on aika kulunut muuhun.


Meinasin ensin sanoa, että minä en ole urheillut sen jälkeen kun koulusta pääsin, mutta annoin olla. Olenhan minä, jos kävely lasketaan. Ja keihäänheitto.

Hyvin tultiin juttuun. Harvinaisen mukava mies. Ihmettelin, että puhui runoista vähän kuin Majakovski. Minä en osannut puhua urheilusta yhtä oivaltavasti.

                         (Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa, suom. Arvo Turtiainen)


 

 

perjantai 19. lokakuuta 2018

Kafkan kanssa





Olen matkustanut junalla halki Pohjanmaan ja katsellut ikkunasta maisemia. 

Nyt seison lakeuden laidalla kengät savessa ja katson kauas. Yllättävä oivallus kasvaa mielessä:
- Hitto vieköön, Kafkakin on käynyt täällä.