torstai 4. huhtikuuta 2019

Kaikki ennallaan

Taitaa olla vaalit tulossa. Mainoksia ainakin on joka puolella, jopa minun eteiseni lattialla, vaikka postiluukussa on kielto. Kaksi puoluetta kunnostautuu tässäkin. Tietysti juuri ne, jotka ovat minun suosikkilistallani viimeisinä.

Kuvassa vaalimainontaa 70 vuoden takaa. Onko mikään muuttunut? Nimet hieman, asenteet tuntuvat tutuilta. 

 

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Toiveita paremmasta

Ovat tutkineet, että Suomi on maailman onnellisin maa.

Kyllä, todellakin. Varsinkin vahingonilon määrä on havaittu ylivertaiseksi.
(Pulteri  / Apu 7  1964)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Epäonnistunut yritys

On aika tuskallista myöntää, ettei edes kallis ja tyylitietoisesti eroottinen keittokirja takaa maittavaa ateriaa. Voi voi!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Itsetunto


Kyllä tuntee ylemmyyttä, kun itse tietää ja muut eivät.



Minä heti osasin vastata, että tulos oli 494. Kysykää minulta vaan, kyllä minä tällaiset vanhat jutut tiedän, ei tarvitse hakea Googlesta. Muisti on terävä. Eikö teillä?




maanantai 18. helmikuuta 2019

Kaikki muuttuu


Kaverini A. R. oli kuuteenkymmeneen ikävuoteen asti melkein absolutisti. Sitten hän luki jostakin, että lasillinen punaviiniä päivässä on terveellistä. Hän otti ohjeen omakseen ja on ollut uuteen elämätapaansa tyytyväinen.

Nyt hän arveli, että vielä tulee sekin päivä, jolloin saamme kuulla, että tupakka se vasta terveellistä onkin.



lauantai 9. helmikuuta 2019

Ei pidä luulla

Löytyi nostalgiasuoneen osuva runo. Mutta ei pidä luulla, että tällainen vain tytöiltä onnistui. Tv. nimimerkki "Kokemusta on".

(Maila Pylkkönen 1957)
 

torstai 31. tammikuuta 2019

Vaikea valinta

Tuli kysymys, tiedänkö sellaisen värssyn, joka alkaa jotenkin niin että "kaikki ihmiset ovat saaria". Sitä tarvittaisiin muistopuheeseen.

Tiesinhän minä - tai arvasin, sillä ei sen värssyn alku ihan niin mennyt. Löytyi kaksikin suomennosta. Kumman valitsen?

Taulu on peräisin muutaman vuoden takaisesta näyttelystä Serlachius-museoon liittyvässä Taavetinsaaressa, jossa oli esillä kymmeniä saari-aiheisia runotauluja. Toinen on peräisin kulttuurihistorian oppikirjasta. Paheksuttavaa on, ettei kummassakaan mainita suomentajaa.


Klassikoille on aina kysyntää, joten pistän molemmat tekstit esille. Voi vertailla ja maistella kääntäjien valintoja.   

 

maanantai 21. tammikuuta 2019

Ajankohtaista asiaa

Minna Canthin merkkivuosi, siihen täytyy osallistua. Jopa Hesari tänään huomasi.

Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden esitaistelija kertoi vaikeista aiheista, sellaisista, jotka ovat edelleen ajankohtaisia. Aivan erityisen ajankohtaisia!

(Kuva: Ron Muerck)

maanantai 14. tammikuuta 2019

Huolestuttava häiriö

Kauan kirjoitin, paljon tuli tekstiä. Kevyt oli kirjoittaa.


                                  (Kuva: Jeff Nishinaka)
Mutta tuli kovin kevytmielistä tekstiä, kuin huvipuiston hattaraa, vaikka piti tulla äkeää ja jyryä. Päässä pyörivät väärät asiat.

Pelottaa, ettei vaan jäisi pysyväksi tällainen kyvyttömyys olla tosissaan.

(Runo: Anna Ahmatova, suom. Marja-Leena Mikkola)
 

 

maanantai 31. joulukuuta 2018

Hyviä neuvoja halvalla

Etsin tietoa vanhojen kirjojen kunnostamisesta. Uusi sidonta olisi paikallaan, kun arvoteoksesta on kansi irtoamassa. Siinä on sentään merkkimiehen nimikirjoitus.


Törmään monenlaisiin ohjeisiin. Jokanaisen niksikirja (1951) ei anna ohjetta siihen, mitä etsin, mutta alkaa tuntua, että minun kaikki kirjani kaipaisivat siinä selostettua käsittelyä.