Puolet pois

Kirjoitin pari tuntia ilman taukoa. Valmista tuli kolme liuskaa valmista tekstiä.

Myöhemmin illalla luin muutaman Tšehovin novellin. Silloin se iski taas. Aina se iskee Tšehovia lukiessa. Tietoisuus!

Tietoisuus siitä, että kirjoitan velttoa tekstiä.

"Taito ja suppeus ovat sukua", sanoi Anton.

Ei siihen kolmea sivua olisi tarvittu. Karsin kirjoitustani kovalla kädellä. Melkein puolet lähti pois, ja heti tuntui paremmalta.

Tämän kun oppisi, blogia kirjoittaessakin.

Imagohaitta?

Kaveri kertoi ostaneensa Reinot. Suositteli minullekin. Kertoi, että ne ovat mukavat ja lämpöiset. "Pehmeät jalassa, pää kovana"

Vilkaisin kenkäkaupassa mutta epäröin. Imagohaitta? Reppanasedät laahaavin askelin. Minähän olen menevä mies. Askel rivakka.

Mutta toisaalta: olihan Juicellakin, rokkijätkällä.

Mietin vielä.

 

(Kuva: Juicen Reino-tohvelit vitriinissä)

Kuin kuvakirjasta

Helsingissä sataa nyt lunta. Oikein sakeasti sataakin.

Sellainen on käynyt harvinaiseksi. Ilmastonmuutos varmaankin syynä. Luultavasti kohta sulaa pois. Toivottavasti liukkaat sulamiskelit jäävät lyhyeksi. Niitä inhoan.

Tulee lapsuus mieleen. Talvi Jyväskylässä oli aina pitkä ja runsasluminen. Näin ainakin luulen muistavani. Laajavuoressa ja Kypärämäellä hiihdettiin ja laskettiin mäkeä. Elämä oli kuin kuvakirjasta. 

 (Kuva: Elsa Beskow:  Olles skidfärd / Ollin hiihtoretki - 1907)

Virheitä ja salailua

Selailin divarista ostamaani Marja-Liisa Vartion romaania "Hänen olivat linnut".

Kirjan ensimmäiset sanat kuuluvat näin: "Ei puhuta sitten koko asiasta." 

Oikein hyvä aloitus, täytyy tunnustaa. Antaa suuntaa tulevien sivujen odotuksille. Kun alkurivillä puhutaan vaikenemisesta, voi odottaa, että salailua on tulossa.

Silloin huomasin, että kirjan etuliepeen alta pilkistää lappu. Käsin kirjoitettu, aforistinen mietelmä kirjan tuntemattomalta entiseltä omistajalta. Se vasta mietteliääksi pistikin, vielä enemmän kuin kirjan alkurivi. Millaisessa elämäntilanteessa lähtee noin illuusioton muistiinpano? Annoin mielikuvituksen lentää.

 

Runo sunnuntaiksi 02

Kesänostalgiaa keskelle talvea.  

Kirjailija Juhani Peltonen löysi ilmaisun ikivanhalle tunteelle, että huono nykyhetki on vain hetki vanhan hyvän ajan ja loistavan tulevaisuuden välissä.

 

Tai ei siitä loistavasta tulevaisuudesta  koskaan voi olla varma. Tilanteet vaihtelevat, tapahtuu käänteitä.

Jälkimmäisessä kuvassa täysikuu Längelmäveden yllä elokuussa 2017. Kyllä se tuossa kohdassa järven yllä vielä silloin oli. Toivottavasti tulevanakin kesänä. Saa nähdä.

 

Ihmeellisiä vekottimia

Ihmeellisiä vekottimia ne insinöörit keksivätkin. Tämä löytyi Killinkosken tehdasmuseosta Virroilta Ähtäriin menevän maantien varrelta.

Mutta onko rintaliiveissä todellakin rusetteja? Miten ovat voineet jäädä minulta havaitsematta! Vai onko se ollut jotain muinaisten mamsseleiden koristeellista aikakautta? Pitääpä tarkkailla.

 

Miten parantua ahneustaudista?

Olen kerännyt kirjahyllyistäni pois kirjoja, joita siellä on ollut kaksin kappalein. Sellaisia löytyi aika monta. Vein tänään kirjaston kierrätyshyllyyn viisi. Sinne menivät Aristotelen Runousoppi, Arvo Turtiaisen Ihminen 503/ 42, Margaret Atwoodin Ryövärimorsian, August Strindbergin Fröken Julie / Ett drömspel ja Harry Martinsonin Dikter om ljus och mörker.

Kaksoiskappaleista huolimatta tuntui pahalta luopua niistä. Mikähän tällaisesta ahneustaudista paranisi, niin kuin laulussa "- - autan sinua luopumaan niistä -- "

 

(Kuva: "Jos rakastat", sanat Matti Rossi, säv. Kaj Chydenius, laulu Kristiina Halkola)

Ollako vai eikö?

Selailin Hamletia etsiäkseni sitaattia erääseen tulevaan esitykseen. Kuinka ollakaan, eksyin klassikkokirjan innoittamana kotimaiseen pakinataiteeseen. 

 

Uuden Suomen "Olli" teki syvämietteisestä Hamletin monologista oman eksistenssifilosofisen muunnelmansa jo 1940-luvulla. (Tätä en kuitenkaan siteeraa tulevassa esityksessäni.)  

 

 

Hierohymiöt

Vanha egyptologi tässä vähän joutuu toppuuttelemaan yli-innostunutta vertailijaa

- Älä vähättele hieroglyfien kielellistä ilmaisukykyä!

 

 

Runo sunnuntaiksi 01

Siinäpä ne tärkeimmät. Mitäpä tähän lisäämään. Olen aina sanonut, että naisrunoilijoissa asuu suurin viisaus.

- Tarkemmin ajatellen yhden vielä lisäisin, kun illaksi ei näytä riittävän mitään puuhaa:

" - - ja iltasella lukkee viisaita runonvärssyjä."

Ettei tulisi erehdystä

Huom!  Se on etusormi, ei keskisormi.

Tämän eron symbolinen merkitys ei ole aivan vähäpätöinen.

Harmi, etteivät semiootikot tai muut ole keksineet universaalia merkitystä pystylle pikkusormelle tai nimettömälle. Jos olisivat, se näkyisi profiilikuvassani.