Vaarallinen paikka

Kesällä näytettiin kuvia kuuhun laskeutumisesta. Siitä tuli puoli vuosisataa.  

Puhe kääntyi astronauttien suojapukuihin. Pelekäävät että siellä kasvaa nokkosia, arveli naapurin pikkupoika kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Uusi näkökulma vanhaan kokemusperäiseen tietoon kuun (ja varsinkin kuutamon!)  vaarallisuudesta.

 

Kaiken, kaiken annan pois

 Herkkien elämäntuntojen tulkitsijan muistoa kunnioittaen:

Syy ja seuraus

Ruisrockissa 1970 Pertti pesi pitkät hiuksensa Fairylla. Ihan vaan vitsaillakseen. Hyvin vaahtosi.  

Siitäkös tytöt muka säikähtivät. Tiesivät, että Fairy tekee kaljuksi. Taluttivat Pertin veteen, riisuivat vaatteet, pesivät pään ja pitivät muutenkin hyvänä. 

Kyllä Pertistä silti kalju tuli, tosin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Mutta siitä Ruisrockin tapauksesta se kyllä johtui. 

Tämä muistuu usein mieleeni, kun törmään kaljuuteen. Ja välillä myös kun törmään Fairyyn.

Häiritsee

                                                          (Sempe: In the City - 1932)

Näen ikkunastani pimeälle Töölöntorille. Yksi asia häiritsee. Miksi yhdessä ikkunassa palaa aina valo? Aina, kaiket yöt. Mieleen hiipii Alfred Hitchcockin "Takaikkuna". Häiritsee, en välittäisi sekaantua murhajuttuihin.

Koulussa opittu

Ruotsinkielinen wanharouva, jolla on hieman "hoono soomi", ihmetteli kuuluvalla äänellä juhlapöydän salaatin oliiveista, että onkohan niissä kiveksiä.

Juhlaväkeä siinä ympärillä salaa hymyilytti, joku taisi tirskahtaakin. Hyvin oli säilynyt jo muinoin koulussa opittu tapa reagoida tähän huumorityyppiin. Minullakin heti muistui mieleen, kun luokkatoverini Jorma H. puhui esitelmässään "organismista" mutta jotenkin sanasta lipsahti pari kirjainta pois.

 

(Matt Groening: Koulu on yhtä helvettiä / Tammi 1992)

 

Se oli hyvä

Palasin maalle. Mitäpä sitä helteellä kaupungissa jaksaisi toimittaa? 

Toisaalta mitäpä sitä helteellä jaksaisi maallakaan toimittaa. Niinpä vanha tuttu läkkiseppä Lindbladin asenne tuli taas kerran testatuksi. Ja se oli hyvä.

 

Hän on mennyt vuorten taa

Jukka Virtanen: 

Hän on mennyt vuorten taa 
Pois, pois, pois 
Siellä toisenlainen maa 
Varmaan ois. 

Hän on mennyt vuorten taa 
Pois, pois, pois 
Siksi laulu kuolla saa 
Lähtee linnut, itkee maa 
Virrat hiekkaan kuivettuu 
Peittyy pilviin kuu. 

Sen kaikki muistaa voi 
Naurus lämmön loi 
On tunnelma tuo entinen mennyt pois 
Kaikki tuntee sen. 

Kun laulus ennen soi 
Kansa karkeloi 
Nyt toisenlaista täällä on ilman sua 
Pois veit auringon. 

Hän on mennyt vuorten taa 
Pois, pois, pois 
Siellä toisenlainen maa 
Varmaan ois.

Runo-opastajan muistoa arvostaen.

Minua vetävät puoleensa

Yksi on ikuinen: vaivojen välttely.

Hyödyllistä olisi ollut purkaa matkalaukut, pistää pyykit koneeseen, siivota, lukea kesällä tulleet kirjeet. Mutta päätinkin ensin tehdä tarpeetonta. Menin taidenäyttelyyn.

Kuva: Norman Rockwell

 

 

Tämä kevyt helmeily

Kolme kuukautta poissa Helsingistä, ja nyt taas täällä.  Oudolta tuntuu. Piti heti piilottaa crocsit ja reisitaskuhousut, ettei pilkattaisi. Hankkijan lippalakin jätin Längelmävedelle. 

Nyt lojun työhuoneeni sohvalla yhtä hehkeänä kuin ennenkin.
Mietin, mitä tekisin. Vai tekisinkö mitään? 

Voi tätä iloa, voi tätä vaihtoehtojen runsautta!

Melankolisen hetken mietteitä

Yksinäisiä mietteitä, kun jostain syystä nukuttaa, vaikka valoisa kevätyö ei ole vielä pitkälläkään.
 

                                            (Kuva:  Hiromu Kira The Thinker - 1932)