" Onko elämä loppujen lopuksi enempää kuin kokemisen arvoinen pettymys?" - Armi Ratia
Toivoa paremmasta sittenkin on, vaikka välillä toivottomuus saa vallan. Meitä oli sata tuhatta. Erityisen paljon nuoria.
Olet varmaankin joskus harjoitellut ääntämään vaikeita sanoja sujuvasti. Yksi parhaista harjoitussanoista on Rhododendron. Väitetään, että poliisi on joskus testannut juopuneilta, kuinka kieli notkistuu ääntämään sanan kaikki d-kirjaimet Jos tuli takeltelua, joutui putkaan.
Alkukesän jokavuotinen retkipaikkani on puisto, jossa kasvaa tuon nimisiä kukkia, suomeksi alppiruusuja..
Helsingin alppiruusupuisto on suuri, kahdeksan hehtaaria. Kukkimisaika on nyt parhaimmillaan. Vielä ehtii katsomaan, mutta ei kauan.
Paikka: Pohjois-Haaga, Laajasuon puistoalue. Avoinna aina. Eikä maksa mitään.
Vaikka olen luopunut kesämökkielämästä, kokonaan en ole päässyt
siitä irti.
Nostin auringonpalvontatuolin kellarikomerosta parvekkeelle.
Etsin sortsit ja aurinkorasvan valmiiksi odottamaan.
Kylvin siemeniä idätykseen ja siirsin parvekelaatikkoon.
Mutisin hiljaa Karel Capekin Puutarhurin rukouksen.
Alkaneen kesän kunniaksi ajattelin ottaa luettavaksi kunnon kirjallisuutta, Marcel Proustia.
Mutta sitten huomasin, että ei sittenkään. Minulta puuttuu yksi juttu, joka on ehdottoman tarpeellinen Proustia luettaessa.
Selailen
vanhoja valokuva-albumeita.
Miten voikin logiikka olla näin epäloogista? Ei kai pitäisi olla mahdollista, että tuntee kateutta itseään kohtaan? Mutta niin vain kävi.
Miksen minä saa olla tuollainen kuin tuo nuori minä, vaan tällainen vanha, läski ja ränsistyneen näköinen? Epistä!
Tärkeä huomautus! Ettei väärä merikotka menettäisi mainettan lukijoiden silmissä. Väärä syyllisyys on raskas kantaa.
(Lähde: Hufvudstadsbladet 23.12.2022)
Juolahti mieleen, olisiko Goethe kelpuuttanut listalleen hyvän elokuvan, jos sellainen taidemuoto olisi hänen aikanaan ollut olemassa. Siltä osin päiväni oli kyllä onnistunut.
Huomenna sitten tähän on tuplasti satsattava! Ja viikonloppuna vielä vimmatummin. Hyvää elämää ei saa päästää moneksi päiväksi karkaamaan.
Pahinta melkein on se, kun joku tulee ruokakaupan kassajonossa liian lähelle. Silloin mulkaisen myrkyllisimmällä osaamallani katseella ja pörhistän itseäni ylidramaattiseen tulkintaan taipuvaisen vanhan diivan elkein.
(Aleksey Sundukov)
Ei kai sinulla, arvoisa lukija, ole likainen mielikuvitus?
Ei tietenkään, ei minullakaan. Eihän meissä nyt sellaista, tietenkään.. Mutta joillakin kuulemma on. Siis sellainen mielikuvitus, joka pistää arkista todellisuutta puolet paremmaksi. Sellainen, että luulevat näkevänsä kuvassa aivan villiä meininkiä vaikka ei siinä mitään erityisempää ole.
Mutta joskus väsyneenä voi lipsahtaa. Pankki lähetti minulle tänään kirjeen, jossa mainostettiin ainutlaatuisia asiakasetuja. Kirjeen välissä oli pieni kotelo. Kun sen sain käteeni, mielikuvitus iski minuunkin. – Nytpäs ovat oudon asiakasedun keksineet.
(No, valkoinen sydämenmuotoinen heijastinhan siellä sitten vain olikin mustassa kotelossa, kun tarkemmin tutkin.)
Uutisissa kerrottiin, että nyt ei kannata sairastua. Sairaaloissa ei ole tarpeeksi hoitajia. Kymmeniä sairaita istuu tuntikausia odotushuoneiden tungoksessa. Potilaita ei ehditä edes siirtää ambulansseista sisään.
Onneksi meillä on valmisteilla fantastinen soteuudistus. Olen lukenut soten suunnitteluasiakirjoista, että vuodenvaihteessa Suomeen syntyy 21 hyvinvointialuetta. Saamme maakuntahallinnon ja niihin muodostuu elinvoimayhteisöjä.
Kyllä tällaisesta kuullessaan sairaalan sängyssä makaava potilas alkaa heti voida paremmin ja odotushuoneessa tai ambulanssissa viruva potilas saa uutta voimaa. Vain 17 yötä, ja kaikki on paremmin.
Uuden hyvinvointialueen sairaalaan varmasti löytyy suuret määrät uusia innokkaita hoitajia. Vanhan systeemin uupuneet hoitajatkin takuulla virkistyvät. Jaksamisen ja sielullisen jalostumisen korulauseista tunnettu kirjailija Paul Coelho lupasi, että ”Vähän on paljon” – ja eikös heti pienellä sairaanhoitajallakin mene paremmin puutteenalaisuudessa.
(Kuva: Honoré Daumier 1825)
Pitkään aikaan ensimmäinen kävely paraatipaikoilla. Varmaan puoli vuotta edellisestä. Hienolta näytti - pysynyt entisellään.
(Kuva: Louis Sparre 1907: Senaatintori Helsinki)
Esplanadia pitkin Senaatintorille, SKS:n kirjastoon, sitten Kansallisarkistoon. Säätytalon portailla toimittajia kameroiden kanssa ministereitä odottamassa. Siellä tehdään Päätöksiä.
Siinä tuli mieleen ohje, Viisas Ohje. Hieman yllättävältä taholta.
En aio kuitenkaan hukata tämän blogin ideaa lyhyistä sitaattilapuista ja niiden kommenteista vaan siirrän niiden julkaisun toisen blogini pidempien kirjoitusten sekaan. Ehkä harvakseltaan mutta joskus kuitenkin.
Oletan, että suuri osa tämän lukijoista tuntee myös Töölöntorin reunalta -blogin, mutta jos joku ei, tervetuloa sinne. Tässä linkki sinne.
Tunnustan, minä olen toinen noista Szymborskan runon kahdesta omituisesta. Vai onkohan Wislava laskenut alakanttiin? Luulen, uskon, toivon, että kolme on lähempänä totuutta. On sen suuntaista havaintoa kertynyt...
Mutta sitten toisaalta: - Mitenkä sinusta pääsi tuollainen tulemaan, irvisteli kerran eräs insinööri. - Kun isäskin oli ihan järkimies...
(Runo: Wislava Szymborska / kuva: Gary Bunt - 1957)
Zachris Topeliuksen syntymän vuosipäivän (12. tammikuuta 1818) kunniaksi Helsinkiin satoi lunta ja tuli hirmupakkanen. Eipä ole aikoihin ollut.
Topeliuksen aikana kaikki oli toisin, asenteita ja arvostuksia myöten. Muuttuneiden aikojen mielessä pitämiseksi valitsin tähän syntymäpäiväonnitteluun talvisia tekstejä ja kuvia satusedän tuotannosta.
Hyytävän kylmää on kansakoululapsilla. Palelee Topeliusta itseäänkin takan ääressä leipää käristellessä palttoo päällä ja töppöset jalassa.
Kuvat:
1 Lukemisia lapsille II s. 48 / suom. Viljo Tarkiainen
& Valter Juva
2 Läsning för barn V
s. 39 / kuva Venny Soldan-Brofeldt
3 Museovirasto / Historiallisia kuvia
"America. Look what's happening out in the streets"
USAn kongressin viime yön tapahtumien jälkeen tarvitaan yksi uusi kuva tähän musiikkivideoon. Ettei pääsisi unohtumaan! (Volunteers / Jefferson Airplane - 1969) - linkki YouTubeen tässä
(Kuva: Sand Sculpture Lincoln / Damon Langlais)
Tiedän, tämä on tuttu runo, liiankin tuttu. Mutta on se toistamisen arvoinen näin itsenäisyyspäivän jälkitunnelmissa.
Mutta onko aika ja sen myötä suomalainen klisee muuttumassa? Siitä tuli taas viitteitä, kun katselin uudistettua presidentin itsenäisyyspäivän juhlaohjelmaa. Siellä oli pääosassa taide, ei pönötys.
Tätä lisää tulevinakin vuosina, presidentti ja YLE! Suomalaisuus elää ja kukoistaa, jos taide, tiede, kulttuuri ja monipuolinen osaaminen saavat kukoistaa.
On toki viitteitä karvat korvilla ähkymisestä ja paluusta Impivaaraan, mutta optimisti sopii olla. Voiko tässä olla koronaepidemian myönteinen sivuvaikutus?
Tämä on testi, josta monikaan ei selviä ilman syvällisiä mietteitä. Voi iskeä alakulo. Näin väitetään. Pitäisikö uskoa?
Eräistä valistuneista arvauksista huolimatta kiistän jyrkästi, että minä, Dessu, olisin oikealta nimeltäni Kimpimäki - vaikka kieltämättä tiettyä samankaltaisuutta asenteissa ja ajatuksissa onkin havaittavissa. Ja varmemmaksi vakuudeksi ihmettelen, mitä himskattia minä Ilmajoella tekisin. Ei siellä tietääkseni ole Töölöntoria.