Luin Viisikon. Sitä kun iso mieskin välillä kaipaa paluuta elämään, jossa riittää seikkailuja, jännitystä ja herkullisia eväitä.
Luin Viisikot kesällä 1963. Niiden vaikutuksesta seikkailun siemeniä näkyi joka puolella. Outo ukko käveli yöllä Tellervonkatua Tuomiojärven suuntaan. Varmaan hämärissä puuhissa. Anteron ja Tuomon kanssa lähdimme salaa seuraamaan. Entä outo lappu, joka löytyi maasta Tourulan tehtaan portilta? Siinä oli osoite. Varmaankin rosvojen viesti. Lähdimme kytikselle.
Äiti kyllä kääri eväsleipiä voipaperiin. Ihan Viisikon eväiden tasolle ne eivät yltäneet, mutta ei se mitään. Juustovoileipä ja suolakurkkuviipaleet oli suosikkini.
Tänään lähdin Viisikon jälkitunnelmissa ajamaan Orivedelle. Aavistus odottavasta seikkailusta pyrki esiin mutta takelteli. Eikä tullut edes evästä matkaan.
Nesteen bensa-asemalla unelma hautautui lopullisesti. Lihapiirakka täytteillä ja kahvi. Rasvaista lötköä, ketsupilla oli maku peitettävä.
Täytyy kai lopettaa tämä Viisikoiden lukeminen, vaikka niitä olisi iso pino kesäkodin hyllyssä. Inhorealismi olisi tyylilaji nykyajan kokemuksiin.
