Runo lapsuuden lauantaille

On lapsuuden päiviä ja tunnelmia, jotka pysyvät muistissa vuosikymmenestä toiseen. Minulla sellaisia ovat muutamat lauantait.

Runoilija Bo Carpelan sen pukee sanoiksi: 

 

 

 

Mikä ihmeen kesäaika?

Kesäaika muka alkaa ylihuomenna? 
Älkää nyt viitsikö! Katsokaa vaikka ikkunasta ulos. Kuka nyt kesällä hiihtämään lähtisi? 

Talvi jatkuu, talvi - -

(Aaro Hellaakoski: Pakkanen / Maininki ja vaahtopää - 1924)

 

(Aimo Tukiainen: Veikko Hakulinen / Purnu, Orivesi)

 

Satu

Satu, kirj. Daniil Harms (1905 -1942). Luettavaksi vaalipäivänä 2018.

(Kuvassa kirjailijan kotimaan suurlähetystö Tehtaankadulla Helsingissä)

 

Evätkö he oikeasti keksi parempaa konstia?

 Tämän kristillissiveellisen oikeiston suosikin ideoita kuunnellessa tunnelma häilyy ensin surullisen ja murheellisen välillä, vipattaa hetken ajan absurdissa ja päätyy sitten surrealistiseen.

 

Karhunpalvelus

Vein joulun alla naapurissa asuvalle vanhalle rouvalle käsipainot. Televisiota katsellessaan hän nostelisi painoja ja käsien voimat palautuisivat.

Nyt kävi niin, että paino lipsahti ja putosi varpaalle. Sillä jalalla ei nyt vähään aikaan kävellä.

Kävi kuin 1600-luvun La Fontainen faabelissa, jossa karhu yritti auttaa nukkuvaa isäntäänsä hätistelemällä tämän otsalle lentäneen kärpäsen. Kivi ei kuitenkaan osoittautunut viisaaksi hätistelykaluksi.

Faabeleihin kuuluu usein opettavainen loppulause. Niin tässäkin.

"Vaikka mitä parhain oli tarkoitus / ei hyväksi ole kellekään karhunpalvelus".

(Jean de La Fontaine: Karhu ja puutarhuri)

 

Huono omatunto

Tädin runokirjassa oli huutomerkki vain yhden runon reunassa.

 

Sisältyyköhän huutomerkkiin vihje jostakin tädin omakohtaisesta tunnelmasta vuonna 1974, jolloin Claes Anderssonin runokirja ilmestyi?  Tuli sukulaispojalle vähän huono omatunto.

 

 

Liian herraskainen

Kesäkotini naapurin emäntä soitti ja kutsui hautajaisiin. Hän puhutteli minua (kuten aina) kolmannessa persoonassa: "Ehtisikö maisteri tulla mukaan - - ".

Mikä kumma siinä on, että pysyn vuosikymmenien tuttavuuden jälkeenkin jonkinlaisena muukalaisena maalaisyhteisössäni, vaikka olen täysillä yrittänyt olla yksi porukasta, ilman titteleitä. Ihan tietoisen tavoitteellisesti, kuten Jerry Rubin, yksi 60-luvun underground-kirjallisuuden tähdistä, itsensä ja kaltaisensa asemoi:

 "- - tulla vapaaksi asemista, titteleistä, nimistä, hierarkioista, normituksesta, säännöistä, rutiineista, totutuista tavoista." 

En vaan onnistu. Liian herraskainen?

  

 

(Kuva elokuvasta Hilja maitotyttö, ohj. T. J. Särkkä 1953; Saulo Haarla, Anneli Sauli)

Kyllä kehuttiin

Ja hämmästelyä oli enemmän kuin jouluevankeliumissa, kun ilmestyin aamukokoukseen ja pistin pöytään valmiin käsikirjoituksen vuosijuhlan historiikkiin.

Etuajassa, määräaika täyttyy vasta maanantaina. 70 sivua, niin kuin oli tilattu. (Nimilistat, tilastot ja kuvat eivät kuuluneet urakkaani.)

Pääsinpäs nälvimään epäilijöitä.

 

(Kuva: Voimamies - Honore Damier)