Ei niin saisi käyttäytyä

Tuntui kuin olisin väärinkäyttänyt minulle tarjotun mahdollisuuden. Se on melkein sama kuin olisin pettänyt kaverin luottamuksen. 

Siinä vaan seisoin hölmönä paljain jaloin laiturilla mutta en uskaltanut kylmään veteen. Enkä edes huolinut kaljatölkkiä, kun on varpaassa se kihti. 

Ei niin saisi saunareissulla käyttäytyä.

 

"Ei saa unta" kun "miettii pulmaa"

Tant Agnetan vuosikymmeniä sitten lähettämä kortti on taas ajankohtainen vuodenajan ja päähenkilöiden osalta. Vain ilmastonmuutoksen vaikutukset näyttäytyvät nyt harmillisen epäromanttisina piirteinä maisemassa. 

Kortissa on pätkä Viktor Rydbergin (1828 - 95) pitkästä runosta Tomten. Rydberg on kovin huonosti tunnettu Suomessa. Valter Juva aikoinaan suomensi Tontun. Liitän käännöksen tähän.  

"Pakkasyö on, ja leiskuen / pohja loimuja viskoo. / Kansa kartanon hiljaisen / yösydänuntaan kiskoo. / Ääneti kuu käy kulkuaan, / puissa lunta on valkeanaan, / kattojen päällä on lunta. / Tonttu ei vaan saa unta." 

Yllättäen löysin vanhan suomenkielisen Rydberg-kortin, josta käy ilmi, että kortteja on ollut 10-osainen sarja. Liitän mukaan kortin runon myös alkukielellä. Wikistä löytyy kiinnostuneille koko runo molemmilla kielillä ("Rydberg Tomten / Tonttu"). Samalla toivotan blogin lukijoille Rydbergin runon filosofian mukaista joulumieltä.  

"Genom en springa i ladans vägg, / lyser månen på gubbens skägg, / strimman på skägget blänker, / tomten grubblar och tänker."

 

Väärä suositus?

Istuimme iltaa kahdestaan, neiti B. ja minä. Tunnelma oli apeahko, sillä hänelle oli tullut huonoja uutisia. Vanhasta muistista yritimme pelata lohdutukseksi erän shakkia, kun emme parempaakaan keksineet. Ei se sujunut.  

Neiti B. kertoi kysyneensä Alkon myyjältä suositusta, mikä viini sopisi nautittavaksi eksistentiaalisessa kriisissä. 

Taisi puhua muunneltua totuutta, sillä viini oli oikein hyvää. Ei kai sen kuuluisi olla?

 

(Kuva:  Jean Beraus - 1908)

 

Että pitikin

Matkustin paikallisjunalla keskustasta Ilmalaan. Matka sujui rattoisasti, mutta Pasilan kohdalla muistui mieleen, että tässä kuuluisi perinteen mukaisesti avata eväskäärö. 

Ilmalasta juna jatkoi lentoaseman suuntaan. Tuntui, että mieluummin jatkaisin sinne. Aseman pitkät portaat harmittivat. Ylhäällä hengästytti. Kunto heikentynyt? Sillalla tuntui myrskytyyli, melkein lentoon lähdin. Harmin häivähdys tuli siitä, että autoni on jo talviteloilla. Helpompi olisi ollut tulla omalla autolla, olisin välttänyt portaat ja myrskyt. 

Vasta Ylen linkkitornin lähestyessä iski pakokauhu. Kaikkeen minäkin suostun!

Isänmaan ilmeitä

Eilen, itsenäisyyspäivänä, kävelin kotiin Töölöntorille tavallisuudesta poikkeavaa reittiä Kampintorin kautta. Halusin näin välttää kohtaamisen Töölössä marssivien natsikulkueiden kanssa. 

Kampintoria en mitenkään voi ohittaa vilkaisematta erästä muistorikasta ikkunarivistöä, Antikvaarista kirjakauppaa. Siellä käytiin monet loistokkaat kirjallisuuskeskustelut, suurmestarina tiskin takana omistaja, kirjailija Pentti Holappa. 

Muistiin nousi, että siellä tapasin muutaman kerran myös toisen kirjailijan, Arvo "Stadin Arska" Turtiaisen. Isänmaan ilmeitä mietti hänkin. Isänmaallisen toiminnan päivän kunniaksi liitän tähän hänen osuvasti ajankohtaisen runonsa vuodelta 1950.

 

Minä ja Kungfutse

Kuin houkka huoletonna olin elänyt. Ei mitään väliä pikkuseikoilla. 

                                                               ( Eero Järnefelt: Isäntä ja rengit  1893,  osa)
Tilanne muuttui, kun luin "Joutilaan mietteitä", (Yoshida Kenko 1283 - 1359). Kirjasta sain tärkeän tiedon, että yksi asia minulla on täsmälleen samalla tavalla kuin Kungfutsella (ja Japanin keisarilla myös, mutta sillä ei ole niin väliä). Kompassilla vielä varmuuden vuoksi katsoin, että en erehdy. Nyt voin nukkua yöni vielä tavallistakin paremmin.

Ei se niin mene

Tyhmyys on ajattelun moottori, sillä viisautemme kasvaa toivottomissa yrityksissä saada ote itsestään. 

Pitäisikö uskoa? Olisiko sittenkin niin, että tyhmyys jää päälle?

Vaarallinen paikka

Kesällä näytettiin kuvia kuuhun laskeutumisesta. Siitä tuli puoli vuosisataa.  

Puhe kääntyi astronauttien suojapukuihin. Pelekäävät että siellä kasvaa nokkosia, arveli naapurin pikkupoika kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Uusi näkökulma vanhaan kokemusperäiseen tietoon kuun (ja varsinkin kuutamon!)  vaarallisuudesta.

 

Kaiken, kaiken annan pois

 Herkkien elämäntuntojen tulkitsijan muistoa kunnioittaen:

Syy ja seuraus

Ruisrockissa 1970 Pertti pesi pitkät hiuksensa Fairylla. Ihan vaan vitsaillakseen. Hyvin vaahtosi.  

Siitäkös tytöt muka säikähtivät. Tiesivät, että Fairy tekee kaljuksi. Taluttivat Pertin veteen, riisuivat vaatteet, pesivät pään ja pitivät muutenkin hyvänä. 

Kyllä Pertistä silti kalju tuli, tosin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Mutta siitä Ruisrockin tapauksesta se kyllä johtui. 

Tämä muistuu usein mieleeni, kun törmään kaljuuteen. Ja välillä myös kun törmään Fairyyn.

Häiritsee

                                                          (Sempe: In the City - 1932)

Näen ikkunastani pimeälle Töölöntorille. Yksi asia häiritsee. Miksi yhdessä ikkunassa palaa aina valo? Aina, kaiket yöt. Mieleen hiipii Alfred Hitchcockin "Takaikkuna". Häiritsee, en välittäisi sekaantua murhajuttuihin.

Koulussa opittu

Ruotsinkielinen wanharouva, jolla on hieman "hoono soomi", ihmetteli kuuluvalla äänellä juhlapöydän salaatin oliiveista, että onkohan niissä kiveksiä.

Juhlaväkeä siinä ympärillä salaa hymyilytti, joku taisi tirskahtaakin. Hyvin oli säilynyt jo muinoin koulussa opittu tapa reagoida tähän huumorityyppiin. Minullakin heti muistui mieleen, kun luokkatoverini Jorma H. puhui esitelmässään "organismista" mutta jotenkin sanasta lipsahti pari kirjainta pois.

 

(Matt Groening: Koulu on yhtä helvettiä / Tammi 1992)

 

Se oli hyvä

Palasin maalle. Mitäpä sitä helteellä kaupungissa jaksaisi toimittaa? 

Toisaalta mitäpä sitä helteellä jaksaisi maallakaan toimittaa. Niinpä vanha tuttu läkkiseppä Lindbladin asenne tuli taas kerran testatuksi. Ja se oli hyvä.

 

Hän on mennyt vuorten taa

Jukka Virtanen: 

Hän on mennyt vuorten taa 
Pois, pois, pois 
Siellä toisenlainen maa 
Varmaan ois. 

Hän on mennyt vuorten taa 
Pois, pois, pois 
Siksi laulu kuolla saa 
Lähtee linnut, itkee maa 
Virrat hiekkaan kuivettuu 
Peittyy pilviin kuu. 

Sen kaikki muistaa voi 
Naurus lämmön loi 
On tunnelma tuo entinen mennyt pois 
Kaikki tuntee sen. 

Kun laulus ennen soi 
Kansa karkeloi 
Nyt toisenlaista täällä on ilman sua 
Pois veit auringon. 

Hän on mennyt vuorten taa 
Pois, pois, pois 
Siellä toisenlainen maa 
Varmaan ois.

Runo-opastajan muistoa arvostaen.

Minua vetävät puoleensa

Yksi on ikuinen: vaivojen välttely.

Hyödyllistä olisi ollut purkaa matkalaukut, pistää pyykit koneeseen, siivota, lukea kesällä tulleet kirjeet. Mutta päätinkin ensin tehdä tarpeetonta. Menin taidenäyttelyyn.

Kuva: Norman Rockwell

 

 

Tämä kevyt helmeily

Kolme kuukautta poissa Helsingistä, ja nyt taas täällä.  Oudolta tuntuu. Piti heti piilottaa crocsit ja reisitaskuhousut, ettei pilkattaisi. Hankkijan lippalakin jätin Längelmävedelle. 

Nyt lojun työhuoneeni sohvalla yhtä hehkeänä kuin ennenkin.
Mietin, mitä tekisin. Vai tekisinkö mitään? 

Voi tätä iloa, voi tätä vaihtoehtojen runsautta!

Melankolisen hetken mietteitä

Yksinäisiä mietteitä, kun jostain syystä nukuttaa, vaikka valoisa kevätyö ei ole vielä pitkälläkään.
 

                                            (Kuva:  Hiromu Kira The Thinker - 1932)

Paluu todellisuuteen

Olipa kerran loistava näyttelijätär Ida Aalberg. Itse Eino Leino kirjoitti hurmioituneessa mielentilassa hänelle omistetun runon.

Kirjan ja ruusun päivänä (23.4.) puhkeavan kevään ylevöittämässä mielentilassa kävelyretkeni vei minut kauas Pohjois-Haagaan katsomaan tämän suuren taiteilijan ja diivan patsasta. Siellä sijaitsee patsaan lisäksi Ida Aalbergin tie ja viereisen opiskelijakylän kuuluisa kapakka Ida. Pentti Saarikoski, Leinoon vertautuva runoilija, piti yhdessä elämänvaiheessa Idaa kantakapakkanaan.

Suuren näyttelijättären arvostus on siis Pohjois-Haagassa kohdallaan. Näin kuvittelin.

Paluu todellisuuteen oli julma. Patsas oli keskellä rakennustyömaata. Jalustan alla oli vaijerit, patsas  siis viedään pois. Ravintola Ida patsaan takana oli puskettu nurin.

Mitähän siihen rakennetaan tilalle? Parkkihalli? Marketti? Jäähalli? Kyllä hienoja bisnesideoita riittää.

Innostuisinko tästä?

Minäkin kokeilin vaalikoneita. Ihan piruuttani valitsin jokaiseen kysymykseen vastaukseksi "En osaa sanoa". 

Koneet tarjosivat äänestyssuosituksen kärkeen pitkän rivin kepulaisia ehdokkaita. 

Sepä perhanaa! Varsin mielenkiintoinen suosionkalasteluidea tällä puolueella, täytyy myöntää.

(Blogia lukevalle nuorisolle tiedoksi: "Keskustapuolue" on 1970-luvulla keksitty eufemismi nimelle "Maalaisliitto")

 

Kaikki ennallaan

Taitaa olla vaalit tulossa. Mainoksia ainakin on joka puolella, jopa minun eteiseni lattialla, vaikka postiluukussa on kielto. Kaksi puoluetta kunnostautuu tässäkin. Tietysti juuri ne, jotka ovat minun suosikkilistallani viimeisinä.

Kuvassa vaalimainontaa 70 vuoden takaa. Onko mikään muuttunut? Nimet hieman, asenteet tuntuvat tutuilta. 

 

Toiveita paremmasta

Ovat tutkineet, että Suomi on maailman onnellisin maa.

Kyllä, todellakin. Varsinkin vahingonilon määrä on havaittu ylivertaiseksi.

(Pulteri  / Apu 7  1964)

Epäonnistunut yritys

On aika tuskallista myöntää, ettei edes kallis ja tyylitietoisesti eroottinen keittokirja takaa maittavaa ateriaa. Voi voi!

Itsetunto

Kyllä tuntee ylemmyyttä, kun itse tietää ja muut eivät.

Minä heti osasin vastata, että tulos oli 494. Kysykää minulta vaan, kyllä minä tällaiset vanhat jutut tiedän, ei tarvitse hakea Googlesta. Muisti on terävä. Eikö teillä?

 

Kaikki muuttuu

Kaverini A. R. oli kuuteenkymmeneen ikävuoteen asti melkein absolutisti. Sitten hän luki jostakin, että lasillinen punaviiniä päivässä on terveellistä. Hän otti ohjeen omakseen ja on ollut uuteen elämätapaansa tyytyväinen.

Nyt hän arveli, että vielä tulee sekin päivä, jolloin saamme kuulla, että tupakka se vasta terveellistä onkin.

 

Ei pidä luulla

Löytyi nostalgiasuoneen osuva runo. Mutta ei pidä luulla, että tällainen vain tytöiltä onnistui. Tv. nimimerkki "Kokemusta on".

 

(Maila Pylkkönen 1957)

 

Vaikea valinta

Tuli kysymys, tiedänkö sellaisen värssyn, joka alkaa jotenkin niin että "kaikki ihmiset ovat saaria". Sitä tarvittaisiin muistopuheeseen.

Tiesinhän minä - tai arvasin, sillä ei sen värssyn alku ihan niin mennyt. Löytyi kaksikin suomennosta. Kumman valitsen?

Taulu on peräisin muutaman vuoden takaisesta näyttelystä Serlachius-museoon liittyvässä Taavetinsaaressa, jossa oli esillä kymmeniä saari-aiheisia runotauluja. Toinen on peräisin kulttuurihistorian oppikirjasta. Paheksuttavaa on, ettei kummassakaan mainita suomentajaa.

Klassikoille on aina kysyntää, joten pistän molemmat tekstit esille. Voi vertailla ja maistella kääntäjien valintoja.   

 

Ajankohtaista asiaa

Minna Canthin merkkivuosi, siihen täytyy osallistua. Jopa Hesari tänään huomasi.

Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden esitaistelija kertoi vaikeista aiheista, sellaisista, jotka ovat edelleen ajankohtaisia. Aivan erityisen ajankohtaisia!

 

(Kuva: Ron Muerck)

Huolestuttava häiriö

Kauan kirjoitin, paljon tuli tekstiä. Kevyt oli kirjoittaa.

                                  (Kuva: Jeff Nishinaka)
Mutta tuli kovin kevytmielistä tekstiä, kuin huvipuiston hattaraa, vaikka piti tulla äkeää ja jyryä. Päässä pyörivät väärät asiat.

Pelottaa, ettei vaan jäisi pysyväksi tällainen kyvyttömyys olla tosissaan.

 

(Runo: Anna Ahmatova, suom. Marja-Leena Mikkola)